| ← Job (6/42) → |
| 1. | Job vastasi ja sanoi: |
| 2. | "Oi, jospa minun suruni punnittaisiin ja kova onneni pantaisiin sen kanssa vaakaan! |
| 3. | Sillä se on nyt raskaampi kuin meren hiekka; sentähden menevät sanani harhaan. |
| 4. | Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat sattuneet minuun; minun henkeni juo niiden myrkkyä. Jumalan kauhut ahdistavat minua. |
| 5. | Huutaako villiaasi vihannassa ruohikossa, ammuuko härkä rehuviljansa ääressä? |
| 6. | Käykö äitelää syöminen ilman suolaa, tahi onko makua munanvalkuaisessa? |
| 7. | Sieluni ei tahdo koskea sellaiseen, se on minulle kuin saastainen ruoka. |
| 8. | Oi, jospa minun pyyntöni täyttyisi ja Jumala toteuttaisi minun toivoni! |
| 9. | Jospa Jumala suvaitsisi musertaa minut, ojentaa kätensä ja katkaista elämäni langan! |
| 10. | Niin olisi vielä lohdutuksenani-ja ilosta minä hypähtäisin säälimättömän tuskan alla-etten ole kieltänyt Pyhän sanoja. |
| 11. | Mikä on minun voimani, että enää toivoisin, ja mikä on loppuni, että tätä kärsisin? |
| 12. | Onko minun voimani vahva kuin kivi, onko minun ruumiini vaskea? |
| 13. | Eikö minulla ole enää mitään apua, onko pelastus minusta karkonnut? |
| 14. | Tuleehan ystävän olla laupias nääntyvälle, vaikka tämä olisikin hyljännyt Kaikkivaltiaan pelon. |
| 15. | Minun veljeni ovat petolliset niinkuin vesipuro, niinkuin sadepurot, jotka juoksevat kuiviin. |
| 16. | Ne ovat jääsohjusta sameat, niihin kätkeytyy lumi; |
| 17. | auringon paahtaessa ne ehtyvät, ne häviävät paikastansa helteen tullen. |
| 18. | Niiden juoksun urat mutkistuvat, ne haihtuvat tyhjiin ja katoavat. |
| 19. | Teeman karavaanit tähystelivät, Seban matkueet odottivat niitä; |
| 20. | he joutuivat häpeään, kun niihin luottivat, pettyivät perille tullessansa. |
| 21. | Niin te olette nyt tyhjän veroiset: te näette kauhun ja peljästytte. |
| 22. | Olenko sanonut: 'Antakaa minulle ja suorittakaa tavaroistanne lahjus minun puolestani, |
| 23. | pelastakaa minut vihollisen vallasta ja lunastakaa minut väkivaltaisten käsistä'? |
| 24. | Opettakaa minua, niin minä vaikenen; neuvokaa minulle, missä olen erehtynyt. |
| 25. | Kuinka tehoaakaan oikea puhe! Mutta mitä merkitsee teidän nuhtelunne? |
| 26. | Aiotteko nuhdella sanoja? Tuultahan ovat epätoivoisen sanat. |
| 27. | Orvostakin te heittäisitte arpaa ja hieroisitte kauppaa ystävästänne. |
| 28. | Mutta suvaitkaa nyt kääntyä minuun; minä totisesti en valhettele vasten kasvojanne. |
| 29. | Palatkaa, älköön vääryyttä tapahtuko; palatkaa, vielä minä olen oikeassa siinä. |
| 30. | Olisiko minun kielelläni vääryys? Eikö suulakeni tuntisi, mikä turmioksi on?" |
| ← Job (6/42) → |