← Job (37/42) → |
1. | "Niin, siitä vapisee sydämeni ja hypähtää paikoiltansa. |
2. | Kuulkaa, kuulkaa hänen äänensä pauhinaa ja kohinaa, joka käy hänen suustansa. |
3. | Hän laskee sen kaikumaan kaiken taivaan alla, lähettää leimauksensa maan ääriin asti. |
4. | Sen kintereillä ärjyy ääni, hän korottaa väkevän äänensä jylinän, eikä hän säästä salamoitaan, äänensä raikuessa. |
5. | Ihmeellisesti Jumala korottaa äänensä jylinän, hän tekee suuria tekoja, joita emme käsittää taida. |
6. | Sillä hän sanoo lumelle: 'Putoa maahan', samoin sadekuurolle, rankkasateittensa ryöpylle. |
7. | Niin hän kytkee jokaiselta kädet, että kaikki ihmiset hänen tekonsa tietäisivät. |
8. | Pedot vetäytyvät piiloon ja pysyvät luolissansa. |
9. | Tähtitarhasta tulee tuulispää, pohjan ilmalta pakkanen. |
10. | Jumalan henkäyksestä syntyy jää, ja aavat vedet ahdistuvat. |
11. | Hän myös kuormittaa pilvet kosteudella ja hajottaa välähtelevät ukkosvaarunsa. |
12. | Ne vyöryvät sinne tänne hänen ohjauksestaan, tehdäkseen maanpiirin päällä kaiken, mitä hän niille määrää. |
13. | Hän antaa niiden osua milloin maalle vitsaukseksi, milloin siunaukseksi. |
14. | Ota tämä korviisi, Job; pysähdy ja tarkkaa Jumalan ihmetöitä. |
15. | Tiedätkö, kuinka Jumala niillä tekonsa teettää ja kuinka hän antaa pilviensä leimausten loistaa? |
16. | Käsitätkö pilvien punnituksen, hänen ihmeensä, joka on kaikkitietävä? |
17. | Sinä, jonka vaatteet kuumenevat, kun maa on raukeana etelän helletuulesta, |
18. | kaarrutatko sinä hänen kanssansa taivaan, joka on vahva kuin valettu kuvastin? |
19. | Neuvo, mitä meidän on hänelle sanottava; pimeydessämme emme voi tuoda esiin mitään. |
20. | Olisiko hänelle ilmoitettava, että tahtoisin puhua? Kukapa vaatisi omaa tuhoansa! |
21. | Ja nyt: ei voida katsella valoa, joka kirkkaana loistaa, kun tuuli on puhaltanut puhdistaen taivaan. |
22. | Pohjoisesta tulee kultainen hohde; Jumalan yllä on peljättävä valtasuuruus. |
23. | Kaikkivaltiasta emme saata käsittää, häntä, joka on suuri voimassa, joka ei oikeutta ja täydellistä vanhurskautta polje. |
24. | Sentähden peljätkööt häntä ihmiset; hän ei katso keneenkään, joka on omasta mielestään viisas." |
← Job (37/42) → |