← Job (30/42) → |
1. | "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin. |
2. | Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt |
3. | puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata; |
4. | he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret. |
5. | Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan. |
6. | Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa. |
7. | Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat- |
8. | nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois. |
9. | Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut; |
10. | he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni. |
11. | Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni. |
12. | Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan. |
13. | He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa; |
14. | niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin. |
15. | Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi. |
16. | Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut. |
17. | Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää. |
18. | Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie. |
19. | Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi. |
20. | Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun. |
21. | Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi. |
22. | Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa. |
23. | Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu. |
24. | Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa? |
25. | Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää? |
26. | Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys. |
27. | Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut. |
28. | Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa. |
29. | Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani. |
30. | Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat. |
31. | Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi." |
← Job (30/42) → |