←  Job (27/42)  →
1. Job jatkoi lausuen julki mietelmiään ja sanoi:
2. "Niin totta kuin Jumala elää, joka on ottanut minulta oikeuteni, ja Kaikkivaltias, joka on sieluni murehuttanut:
3. niin kauan kuin minussa vielä henkeä on ja Jumalan henkäystä sieramissani,
4. eivät minun huuleni puhu petosta, eikä kieleni vilppiä lausu.
5. Pois se! En myönnä teidän oikeassa olevan. Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu hurskaudestani.
6. Minä pidän kiinni vanhurskaudestani, en hellitä; yhdestäkään elämäni päivästä omatuntoni ei minua soimaa.
7. Käyköön viholliseni niinkuin jumalattoman ja vastustajani niinkuin väärän.
8. Mitä toivoa on riettaalla, kun Jumala katkaisee hänen elämänsä, kun hän tempaa pois hänen sielunsa?
9. Kuuleeko Jumala hänen huutonsa, kun ahdistus häntä kohtaa?
10. Tahi saattaako hän iloita Kaikkivaltiaasta, huutaa Jumalaa joka aika?
11. Minä opetan teille, mitä tekee Jumalan käsi; en salaa, mitä Kaikkivaltiaalla on mielessä.
12. Katso, itse olette kaikki sen nähneet; miksi te turhia kuvittelette?
13. Tämä on jumalattoman ihmisen osa, Jumalan varaama, tämä on perintöosa, jonka väkivaltaiset Kaikkivaltiaalta saavat.
14. Jos hänellä on paljonkin lapsia, ovat ne miekan omia; eikä hänen jälkeläisillään ole leipää ravinnoksi.
15. Jotka häneltä jäävät, ne saattaa rutto hautaan, eivätkä hänen leskensä pidä itkiäisiä.
16. Jos hän kokoaa hopeata kuin multaa ja kasaa vaatteita kuin savea,
17. kasatkoon: vanhurskas pukee ne päällensä, ja viaton perii hopean.
18. Hän rakentaa talonsa niinkuin kointoukka, se on kuin suojus, jonka vartija kyhää.
19. Rikkaana hän menee levolle: 'Ei häviä mitään'; hän avaa silmänsä, ja kaikki on mennyttä.
20. Kauhut yllättävät hänet kuin tulvavedet, yöllä tempaa hänet mukaansa rajuilma.
21. Itätuuli vie hänet, niin että hän menee menojaan, ja puhaltaa hänet pois paikaltansa.
22. Jumala ampuu häneen nuolensa säälimättä; hänen täytyy paeta hänen kättänsä, minkä voi.
23. Silloin paukutetaan hänelle kämmeniä ja vihelletään hänelle hänen asuinpaikaltansa."
←  Job (27/42)  →