← Job (19/42) → |
1. | Job vastasi ja sanoi: |
2. | "Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne? |
3. | Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte. |
4. | Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani? |
5. | Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni? |
6. | Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa. |
7. | Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta. |
8. | Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni. |
9. | Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni. |
10. | Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun. |
11. | Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa. |
12. | Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille. |
13. | Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet. |
14. | Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut. |
15. | Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään. |
16. | Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä. |
17. | Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä. |
18. | Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan. |
19. | Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan. |
20. | Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä. |
21. | Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut. |
22. | Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani? |
23. | Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan, |
24. | rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi! |
25. | Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. |
26. | Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan. |
27. | Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni. |
28. | Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri- |
29. | niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on." |
← Job (19/42) → |