←  Job (19/42)  →
1. Job vastasi ja sanoi:
2. "Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne?
3. Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.
4. Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?
5. Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?
6. Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.
7. Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.
8. Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.
9. Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.
10. Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.
11. Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.
12. Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.
13. Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.
14. Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.
15. Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.
16. Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.
17. Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.
18. Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.
19. Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.
20. Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.
21. Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.
22. Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?
23. Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,
24. rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!
25. Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
26. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
27. Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.
28. Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-
29. niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on."
←  Job (19/42)  →