Job (39/42)

← Job (39/42) →

(H39:4) Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?

(H39:5) Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?

(H39:6) Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.

(H39:7) Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.

(H39:8) Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,

(H39:9) sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?

(H39:10) Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;

(H39:11) se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.

(H39:12) Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?

10.

(H39:13) Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?

11.

(H39:14) Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?

12.

(H39:15) Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?

13.

(H39:16) Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?

14.

(H39:17) Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.

15.

(H39:18) Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.

16.

(H39:19) Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.

17.

(H39:20) Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.

18.

(H39:21) Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.

19.

(H39:22) Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?

20.

(H39:23) Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.

21.

(H39:24) Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.

22.

(H39:25) Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.

23.

(H39:26) Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.

24.

(H39:27) Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.

25.

(H39:28) Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.

26.

(H39:29) Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?

27.

(H39:30) Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?

28.

(H39:31) Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.

29.

(H39:32) Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.

30.

(H39:33) Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."

← Job (39/42) →